AjankohtaistaMyös Pellon näyttelyssä voi liittyä työterveyshuoltoon

Myös Pellon näyttelyssä voi liittyä työterveyshuoltoon 07.08.2008

Työn ja hyvinvoinnin teemavuosi on näkyvästi esillä Pellon maaseutunäyttelyssä 8.–10.8.2008. Hankkeen keskeisimpänä tavoitteena on kannustaa maatalousyrittäjiä liittymään työterveyshuoltoon. Teemavuoden järjestävät yhteistyössä Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusliitto, ProAgria Maaseutukeskusten liitto, Työterveyslaitos ja Maatalousyrittäjien eläkelaitos. Myös Lähivakuutus on mukana tukemassa kampanjaa.

Maatalousyrittäjien työterveyshuolto pitää sisällään monia eri palveluita. Näistä tärkeimpiä ovat noin kahden vuoden välein toteutettava terveystarkastus sekä neljän vuoden välein tehtävä tilakäynti.

Lapin tuottajaliiton, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen ja Työterveyslaitoksen yhteisellä osastolla annetaan ajankohtaista tietoa omaa työterveyttä ja sosiaaliturvaa askarruttavista asioista. Aihetta lähestytään monin eri tavoin: vierailijoilla on muun muassa mahdollisuus mittauttaa keuhkojensa toimintakykyä sekä kysyä työterveyshuollon palveluista ja Mela-turvasta. Näyttelyn yhteydessä työterveyshuoltoon liittyvät saavat myös pienen liittymislahjan.

Myös sivutoimiset mukaan
Moni sivutoiminen maatalousyrittäjä luulee, että työterveysasiat ovat kunnossa, kun he ovat mukana työnantajan järjestämässä työterveyshuollossa. Maataloustyö eroaa merkittävästi tilan ulkopuolisista töistä terveysriskien suhteen. Harvassa palkkatyössä kohdataan samassa määrin esimerkiksi pölyjä, kaasuja, kosteutta tai vaarallisia kemikaaleja, jotka ovat maataloudessa hyvin yleisiä. Maataloustyön fyysinen rasittavuus ilmenee myös kiireisinä työhuippuina kylvö- ja korjuutöissä. Nämä vaarat on mahdollista tunnistaa työterveyshuollon kautta.

Maatalousyrittäjien työterveyshuoltoon kuuluva terveystarkastus on mahdollista kohdentaa juuri niihin osa-alueisiin, jotka eivät sisälly päätoimisen työnantajan tarjoamiin palveluihin.

Työterveyshuollossa tärkeintä on seurata säännöllisesti terveydentilan kehittymistä. Ajoissa havaittu vakavakin terveysongelma on yleensä hoidettavissa. Työterveyshuollon kautta maatalousyrittäjällä on tarvittaessa mahdollisuus päästä kuntoutukseen.

Etuna maksuton tilakäynti
Työterveyshuollon tilakäynniltä maatalousyrittäjä saa maksutonta asiantuntija-apua terveyden edistämiseksi. Kyseessä ei ole tarkastus, vaan käynnin tarkoituksena on yhdessä maatalousyrittäjän kanssa pohtia mahdollisia keinoja työn helpottamiseksi ja keventämiseksi. Tilakäynnin tiedoista on myös hyötyä arvioitaessa ammatillisen kuntoutuksen tarvetta, jos viljelijää uhkaa työkyvyttömyys.

Työterveyshuoltoon sisältyvä maksuton tilakäynti on viljelijälle satojen eurojen arvoinen. Terveystarkastuksen ja sairaanhoidon kustannuksista maatalousyrittäjä maksaa itse noin puolet. Tämä maksuosuus on kokonaisuudessaan verotuksessa vähennyskelpoinen. Lisäksi yrittäjä saa työterveyshuollon asiakkaana MATA-työtapaturmavakuutusmaksusta 20 prosentin alennuksen.

LISÄTIEDOT
Projektipäällikkö Sirpa Havu, puh. 0500 868 866, Mela
Toiminnanjohtaja Kaija Kinnunen, puh. 0400 397 336, MTK-Lappi
Kehittämispäällikkö Jukka Mäittälä, puh. 040 753 2017, Työterveyslaitos
Mela-asiamies Jarno Ronkainen, puh. 020 630 0662, Rovaniemi