Apurahansaajien sosiaaliturvaa koskevaa uusi laki astuu voimaan 1.1.2009. Ennen lain voimaantuloa myönnettyihin apurahoihin voidaan tietyin edellytyksin soveltaa uutta lainsäädäntöä. Tällöin apurahatyöskentelyn tulee alkaa tai jatkua 1.1.2009 jälkeen kestäen yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta ja apurahan määrän tulee olla vuosityötuloksi muutettuna vähintään 3 093,33 euroa (maatalousyrittäjän eläkelain alaraja vuonna 2008).
Apurahansaaja, jolle on ennen lain voimaantuloa myönnetty apuraha, voi halutessaan ottaa vakuutuksen. Jos työskentely on alkanut ennen lain voimaan tuloa, vakuutus tulee hakea kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Jos työskentely on alkanut lain voimaan tulon jälkeen, vakuutus tulee hakea kuuden kuukauden kuluessa työskentelyn alkamisesta. Vakuutuksen saamisen edellytyksenä on, että hakemus tehdään edellä mainittujen määräaikojen puitteissa. Työeläke- ja tapaturmavakuutusta ei näissä tapauksissa ole pakko ottaa.
Vakuutusta voi hakea 1.1.2009 jälkeen. Apurahansaaja huolehtii itse vakuutuksen ottamisesta ja vakuutusmaksujen maksamisesta.
Maatalousyrittäjien eläkelaitos – Mela hoitaa apurahansaajien sosiaaliturvaa eläke-, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutusturvan osalta. Lakisääteiset vakuutusmaksut ovat noin 14 prosenttia työskentelyapurahan määrästä.
Lisätietoa apurahansaajan sosiaaliturvasta saa Melasta, puh. 020 630 0500, vakuutus(at)mela.fi .