Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) on yhteistyökumppaneineen nimennyt vuoden 2008 maatalouden työterveyden ja -turvallisuuden teemavuodeksi. "Työ ja hyvinvointi maaseudulla 2008" -teemavuoden aikana kiinnitetään erityistä huomiota perheyritysten henkilöriskien hallintaan sekä työterveyshuollon markkinointiin ja toimivuuteen.
"Maatilayritysten työturvallisuuteen ei voi koskaan kiinnittää liiaksi huomiota. Yrittäjä itse on jokaisen yrityksen tärkein tuotannontekijä ja siksi yrittäjillä pitää olla mahdollisimman riskitön työympäristö. Teemavuoden aikana kiinnitetään huomiota myös yrittäjien henkisen jaksamisen tukemiseen", Melan toimitusjohtaja Päivi Huotari sanoo. Huotari puhui Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen valtuuskunnan kokouksessa Espoossa 10.12.2007.
Maataloudessa on kuluvana vuonna sattunut tapaturmia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Myönteisen kehityksen ansiosta Mela laskee ensi vuonna työajan tapaturmavakuutuksen hintaa noin kymmenellä prosentilla.
Vuotta kuitenkin synkistää seitsemän kuolemaan johtanutta tapaturmaa. Kuolemantapaukset ovat aiheutuneet maatalouskoneiden ja tuotantoeläinten kanssa työskentelystä sekä putoamisista.
Työturvallisuustyön tavoitteena on estää kaikki kuolemaan johtavat tapaturmat. Keinot tämän tavoitteen saavuttamiseksi ovat valistustyö sekä maatalouden työterveyshuollon työolosuhdekartoitukset.
Työterveyshuoltoon kuuluvien maatalousyrittäjien määrää pyritään teemavuoden aikana lisäämään kymmenellä prosentilla. Tällä hetkellä maatalouden työterveyshuoltoon kuuluu 33 200 maatalousyrittäjää, mikä on 38 prosenttia kaikista maatalousyrittäjistä. Työterveyshuoltoon kuuluvien osuus pyritään nostamaan ensi vuoden aikana 42 prosenttiin.
Teemavuoden tapahtumissa ovat Melan lisäksi mukana kuntien työterveyshuollot, MTK, SLC, Paliskuntain Yhdistys, kalastajien ammattijärjestöt, Työterveyslaitos ja ProAgria Maaseutukeskukset.
Tulot ja menot kasvavat kolmella prosentilla vuonna 2008
Melan ensi vuonna maksamien etuuksien määrä kasvaa noin kolmella prosentilla 876 miljoonaan euroon. Menojen kasvu johtuu suurimmalta osaltaan vanhuuseläkemenon kasvusta. Koko budjetin loppusumma, mikä pitää sisällään myös maatalouslomituksen hoitokulut, kasvaa niin ikään kolmella prosentilla 1 119 miljoonaan euroon.
Melan toiminnan painopisteitä vuonna 2008 ovat edellä mainitun työterveyden ja -turvallisuuden teemavuoden lisäksi vakuutuspohjan vahvistaminen, työeläkeotteen onnistunut lanseeraus ja uusien sähköisten asiointipalveluiden kehittäminen.
LISÄTIETOJA
MAATALOUSYRITTÄJIEN ELÄKELAITOS, puh. (09) 43 511
toimitusjohtaja Päivi Huotari, puh. (09) 435 1268, 050 500 4514
viestintäpäällikkö Markku Pulkkinen, puh. (09) 435 1360, 050 340 5983
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) hoitaa maatalousyrittäjien, kalastajien ja poronhoitajien lakisääteistä sosiaaliturvaa. Eläke- ja tapaturmavakuutusten lisäksi Mela vastaa maatalouslomituksesta, työturvallisuusasioista ja työterveyshuollosta. Melan asiakkaina on 86 000 yrittäjää ja 158 000 eläkeläistä. Mela maksaa eläkkeitä ja muita etuuksia maaseudulle yli miljardi euroa vuodessa.