Kuka saa työeläkeotteen?
Työeläkeotteen saa jokainen Suomessa asuva 18-67-vuotias työntekijä tai yrittäjä. Eläkkeellä olevista vain osa-aikaeläkeläiset saavat työeläkeotteen. Kaikkiaan työeläkevakuuttajat tuottavat noin 3,5 miljoonaa otetta vuonna 2012.
Miksi en ole saanut työeläkeotetta?
Miten eläkkeeni määräytyy, kun olen ollut työssä kunnalla, valtiolla ja yksityisellä työnantajalla?
Kaikkien työeläkelakien mukaan eläke perustuu työansioihin ja työvuosiin. Laskentasäännöissä on nyt ja on aikaisemminkin ollut eroja eri eläkelakien välillä. Niistä saat tarkempia tietoja omalta työeläkevakuuttajaltasi ja verkkopalvelusta http://www.tyoelake.fi.
Kaikki eri työansioistasi karttuneet eläkkeet lasketaan yhteen ja eläkkeenä myönnetään tämä yhteismäärä. Viimeisen ansiotyön vakuuttanut työeläkevakuuttaja myöntää ja maksaa yleensä koko työeläkkeen.
Mikä työeläkevakuuttaja lähettää minulle työeläkeotteen?
Otteen lähettää se työeläkevakuuttaja (eläkeyhtiö, eläkekassa, eläkesäätiö, Maatalousyrittäjien eläkelaitos tai Merimieseläkekassa), jossa ansiotyösi oli vakuutettuna vuoden 2011 lopussa.
Kunnan, valtion tai kirkon palveluksessa olevien otteet ovat nähtävillä verkossa. Keva lähettää otteen, jos vuoden 2011 lopussa olet siellä vakuutettu.
Onko työeläkeotteella tietoja ulkomailla työskentelystä?
Otteella voi näkyä Ruotsissa työskentelystä vakuutusnumero, jonka avulla voi selvittää siellä karttuneen eläkkeen. Muualla ulkomailla ansaituista eläkkeistä ei ole tietoja. Ulkomaan eläketurvasta saat lisätietoja Eläketurvakeskuksesta, suomenkieliset tiedustelut puh. 010 751 4218. (suomenkieliset puh. 2094 11 2818 -> 16.1.2012 alkaen!) (Ruotsinkieliset tiedustelut puh. 010 751 4215.) (Ruotsinkieliset tiedustelut puh. 0294 11 2815 -> 16.1.2012 alkaen!)
Onko työeläkeotteella tietoja yksityisestä eläkevakuutuksesta?
Työeläkeotteella näkyy lakisääteinen työeläkevakuutus eli se, joka karttuu työn tekemisestä ja jonka työnantaja tilittää puolestasi työeläkevakuuttajalle. Mahdolliset itse otetut, omakustanteiset ja vapaaehtoiset eläkevakuutukset ovat kunkin yksilön ja yksityisen henkivakuutusyhtiön välisiä ratkaisuja, joista lakisääteinen työeläkevakuuttajasi ei ole tietoinen.
Mitä teen, kun otteellani on virheitä tai sieltä puuttuu työsuhteita?
Jos tiedoissasi on korjattavaa, ilmoita asiasta otteen lähettäneelle työeläkevakuuttajalle. Erityisesti vanhimmat tiedot kannattaa tarkistaa mahdollisimman pian. Yksityisen alan työeläkevakuuttaja selvittää pyynnöstäsi puuttuvia tai virheellisiä työsuhteita vuosilta 2006–2011. Näiden tietojen korjaaminen nopeutuu, jos liität selvityspyyntöösi työtodistuksen ja palkkatodistuksen.
Jos selvityspyyntösi koskee tätä vanhempia tietoja, puuttuvia tietoja korjataan vain, jos toimitat selvityspyyntösi mukana työtodistuksen, palkkatodistuksen tai vastaavat kirjalliset tiedot. Lähetä selvityspyyntösi omalle työeläkevakuuttajallesi.
Koska työeläkeote lähetetään kaikille Suomessa asuville työntekijöille ja yrittäjille, neuvontapalvelumme saattavat hetkellisesti ruuhkautua. Otamme yhteyttä, kun selvityspyyntösi etenee käsittelyvaiheeseen.
Julkisen sektorin palvelussuhteiden tietojen korjaamiseen ei ole määräaikaa.
Miksi työhistoria on otteessa jaettu vuotta 2005 edeltäneeseen ja sen jälkeisen jaksoon?
Työeläkeotteessa tiedot on jaoteltu vuotta 2005 edeltävälle ja sitä seuraavalle ajalle. Tämä johtuu siitä, että vuoden 2005 alusta eläkkeen laskentasäännöt muuttuivat. Karttunut eläke lasketaan erikseen jokaiselta vuodelta vuosiansioiden perusteella, eikä enää työsuhdekohtaisesti.
Laskentamuutoksen vuoksi kaikki ennen vuotta 2005 alkaneet ja sen jälkeen jatkuneet työsuhteet on päätetty laskentaa varten vuoden 2004 lopussa. Niistä siihen mennessä karttunut eläke on laskettu vanhoin säännöksin.
Saavatko maatalousyrittäjät työeläkeotteen?
Kaikki maatalousyrittäjät (mukaan lukien metsätalousyrittäjät, kalastajat ja poronhoitajat) ja apurahansaajat saavat työeläkeotteen lokakuussa 2012. Myös aikaisemmin maatalousyrittäjinä toimineet saavat työeläkeotteen. Työeläkkeellä, sukupolvenvaihdoseläkkeellä, luopumistuella tai luopumiseläkkeellä oleville työeläkeotetta ei lähetetä.
Saako luopumistuesta tietoa otteesta?
Työeläkeotteessa ei ole tietoa luopumistuesta. Lue lisää luopumistuesta tai soita Melan asiakaspalveluun, puh. 020 630 0650.
Näkyykö otteella MATA-tapaturmavakuutus?
Työeläkeotteella ei ole tietoa MATA-tapaturmavakuutuksesta. Omat tapaturmavakuutustietonsa voi tarkistaa Melan sähköisistä asiointipalveluista. Asiointipalveluihin pääsee kirjautumaan omilla verkkopankkitunnuksillaan.
Työhistoriastani näkyy otteella tiedot vasta 1990-luvun puolivälistä alkaen. Olen ollut töissä koko ajan samassa valtionyhtiössä. Missä ovat loput tiedot?
Kyseinen valtion laitos on todennäköisesti yhtiöitetty tuolloin 1990-luvun puolivälissä. Ennen yhtiöittämistä valtion laitoksen palveluksessa ollut henkilö kuului valtion eläketurvan piiriin ja hänet vakuutettiin Valtiokonttorissa. Laitoksen yhtiöittämisestä lukien henkilö kuuluu yksityisen eläkejärjestelmän piiriin. Otteella näkyvät vain yksityisen sektorin työskentelytiedot eli työskentely kyseisen työnantajan palveluksessa vasta yhtiöittämisestä alkaen.
Opiskelusta saa kuulemma eläkettä? Olen valmistunut keväällä 2003. Miksi siitä karttunut eläke ei näy otteessa?
Vuoden 2005 alusta alkaen tietyistä palkattomista ajoista on karttunut eläkettä, myös ammattiin johtava tutkinto on kartuttanut eläkettä enintään viideltä vuodelta. Eläkettä karttuu kuin opiskelija olisi töissä reilun 675,98 euron kuukausipalkalla (vuoden 2012 tasolla). Jos kuitenkin olet opiskellut ennen vuotta 2005, siitä ei ole karttunut eläkettä.
Karttuuko palkattomilta jaksoilta (esim. hoitovapaa ja työttömyys) eläkettä?
Vuoden 2005 alusta alkaen tietyistä palkattomista ajoista on karttunut eläkettä, kuten äitiys-, isyys-, erityisäitiys- ja vanhempainvapaa-ajalta, ansiosidonnaiselta työttömyyspäiväraha- ja vuorotteluvapaa-ajalta sekä muilta ansiosidonnaisilta päiväraha-ajoilta. Lisäksi eläkettä karttuu myös opiskelusta ja hoitovapaa-ajalta.
Äitiys-, isyys-, erityisäitiys- ja vanhempainvapaa-ajalta eläke lasketaan päivärahan perustana olevasta palkasta huomioituna 117 %:sti. Ansiosidonnaisissa päivärahoissa eläke lasketaan vastaavasti päivärahan perusteena olevasta ansiosta huomioituna se 75 tai 65 %:sti. Hoitovapaa- ja opiskeluajalta eläkettä karttuu kuin olisi töissä reilun 675,98 euron kuukausipalkalla (vuoden 2012 tasolla).
Ennen vuotta 2005 palkattomat ajat kartuttivat eläkettä, jos palkaton aika oli kestoltaan alle vuoden mittainen.
Karttuuko minulle lisää eläkettä, jos teen töitä eläkkeen rinnalla?
Vanhuuseläkkeen, varhennetun vanhuuseläkkeen, työttömyyseläkkeen tai työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla tehdystä työstä karttuu eläkettä 1,5 % vuosiansiosta. Karttumaprosentti on kaikille sama, eikä ikä vaikuta siihen.
Osa-aikaeläkkeellä tehdystä työstä karttuu eläkettä eri tavalla kuin muiden eläkkeiden rinnalla tehdystä työstä. Osa-aikaeläkkeen saamisen edellytys on työskentelyn jatkaminen. Osa-aikaeläke ei juuri alenna tulevaa vanhuuseläkettä. Tämä johtuu siitä, että eläkettä karttuu paitsi työnteosta myös ansion alenemasta.
Jos haluat tutustua laajemmin usein kysyttyihin kysymyksiin, katso Usein kysyttyä – kysymysten vastaukset.