Verotus

Työeläkkeet ovat ennakonpidätyksenalaista tuloa, joten joudumme pidättämään eläkkeestä veroa ennakkoperintälain mukaan. Eläkkeensaajan verotus poikkeaa palkansaajan verotuksesta mm. vähennysten osalta. Tämän vuoksi eläkkeensaajan on hankittava oma eläkeverokortti.

Alkavan eläkkeen verotus
Jos eläkettä varten laskettu pidätysprosentti on tiedossa Melassa jo eläkkeen alkaessa, eläkkeestä pidätetään veroa sen mukaan. Mikäli Melassa ei ole käytettävissä minkäänlaisia verotustietoja, ennakonpidätys nousee 60 prosenttiin kahden kuukauden jälkeen. Takautuvasta eläkkestä pidätetään veroa 50 prosenttia.

Verokortin hakeminen
Paikallinen verotoimisto laskee eläkkeelle pidätysprosentin eläkkeensaajan pyynnöstä. Veroprosentin laskemista varten verotoimisto tarvitsee selvityksen kaikista kuluvan vuoden tuloista. Verotoimisto lähettää verokortin suoraan Melaan. Jos eläkkeestä on pidätetty liikaa veroa, Mela palauttaa liikaa pidätetyn veron heti verokortin saatuaan. Verokortin tulee tällöin olla voimassa eläkkeen alkamisesta lähtien. Veroja voidaan palauttaa vain kuluvan vuoden aikana maksettujen eläkkeiden osalta.

Jatkuvan eläkkeen verotus
Eläkkeensaajan tarvitsee toimittaa verotustietonsa Melaan vain eläkkeen maksun alkamisvuonna. Seuraavina vuosina saamme eläkkeelle ennakonpidätysprosentin suoraan verottajalta, eikä verotustietoa tarvitse erikseen toimittaa. Vuoden vaihteessa Mela lähettää tiedot maksetuista eläkkeistä suoraan verottajalle. Eläkkeensaajalle lähetetään vastaavat tiedot. Niitä ei tarvitse liittää veroilmoitukseen.

Jos eläkkeen määrä muuttuu
Mikäli eläkkeen määrä myöhemmin muuttuu muun kuin indeksikorotuksen vuoksi, kannattaa ennakonpidätysprosentti tarkistuttaa verotoimistossa. Näin pidätysprosentti vastaa mahdollisimman tarkasti lopullista verotusta.

Jos haluat korottaa veroprosenttia
Mikäli haluat korottaa verokortissasi ilmoitettua veroprosenttia, voit tehdä sen helposti sähköisissä asiointipalveluissa.

Sivu on päivitetty 07.04.2009